sutra 1:5

 vrittayah panchatayyah klishtaklishtah ||5||

5. Toimintoja” on viidenlaisia, häiritseviä ja häiritsemättömiä

Nyt puhutaan siis mielen ja alitajunnan toiminnoista eli tiedostetuista ilmiöistä ja tiedostamattomista tapahtumista. Häiritsevinä ne johtavat tekoihin, tunteisiin ja ajatuksiin, jotka tuottavat meille vähemmän toivottavia vastavaikutuksia eli harmia heti tai tulevaisuudessa. Häiritsemättömät tajunnan toiminnot taas johtavat kohti erottelukyvyn tuomaa viisautta. Tästä löytyy suora yhteys toisen luvun alkuun, jossa luetellaan ns. ”mielen häiriöt”, jotka Patanjalin (YS II:3) mukaan ovat tietämättömyys, minuus, kaipaus, inho ja elämänjano. Nämä häiriöt ovat nimenomaan häritsevien eli harmia tuottavien mielen ”liikkeiden ja seisahdusten” takana tai alkusyynä. 

Näillä häiriöillä on vahva evolutiivinen tausta. Ne ovat siis elävän olennon tajunnan normaalia toimintaa, eivät ”mielenvikaisuutta” tai sairautta sanan psykiatrisessa mielessä. Miljoonia vuosia kestäneen elämän evoluution aikana me olemme kehittäneet kolme eloonjäämisstrategiaa: 1) Erotteleminen eli vedämme rajoja oman mieli-kehomme ja muun maailman välille. 2) Vakauden säilyttäminen eli pyrimme jatkuvasti kehon ja mielen homeostaasiin eli jonkinlaiseen (hyvää) elämää ylläpitävään tasapainotilaan. 3) Mahdollisuuksiin suuntautuminen ja uhkien välttäminen eli pyrimme säilymään hengissä ja mahdollisesti vieläpä lisääntymään, joka näkyy käytännössä vaarojen välttelynä ja ravinnon sekä mahdollisesti sukupuolikumppaneiden hakemisena. Nämä yhdessä saavat aikaan kaipausta ja inhoa sekä erillisen minuuden syntymisen ja ylläpitämisen. Tai alkujaankin ne johtuvat biologiseen systeemiin vakioastetuksena kuuluvasta elämänjanosta.
 
Tästä löytyy myös yksi tapa erotella ihminen muista eliölajeista. Ihmisen kohdalla kuvaan on jossain vaiheessa evoluutiota tullut myös tietämättömyys, jolla joogan filosofiassa tarkoitetaan katoavaisen pitämistä ikuisena, epäpuhtaan eli likaisen tai myrkyllisen pitämistä puhtaana, tuskaa tuottavan pitämistä onnea tuottavana ja mieli-kehon pitämistä itsenä (YS II:6). Miksi sanon, että tämä tietämättömyys on tullut ihmisellä mukaan kuvaan evoluution tuoksinassa? Tietääkseni vain ihminen usein haluaa elää tavalla, joka johtaa sairauteen ja aikaiseen kuolemaan. Ihmisen kohdallakin näin luultavasti alkanut tapahtumaan vasta, kun mielemme on saavuttanut tietyn kompleksisuuden asteen, missä ikinä vaiheessa se nyt sitten onkaan tapahtunut, siihen en ota nyt kantaa. Mutta ehkä vielä tärkeämpää on huomata, että intialaisessa filosofiassa yleensä nähdään vain ihminen kykeneväisenä huomaamaan, että hän ei olekaan pohjimmiltaan se elämänjanoinen mieli-keho. Ja tämä on tullut myös mahdolliseksi sen samaisen mielen monimuotoisuuden takia. Monimutkainen mieli ei ole siis paha asia, vaan luonnollinen osa evoluutiota.
 
Muille eliölajeille lienee ihan luonnollista vain elää tässä ja nyt, mutta samaistuneena kaiken aikaa mieli-kehoon. Tai on se ihmisellekin täysin luonnollista, mutta meillä on mahdollisuus myös ns. transedenttoida tämä asioiden tila, eli mennä ikään kuin mielen toiselle puolelle – eli olla tietoisesti mieli-kehon tarkkailija. Tuo on tietysti oletus mitä sanon muista eliölajeista. Kuten filosofi Thomas Nagel totesi 1970-luvulla, että kukaan meistä ei voi tietää miltä tuntuu olla lepakko? Ja hän on oikeassa. Mutta koska luonto aina rakentaa jo olemassaolevalle alustalle, niin oletukseeni on olemassa hyviä syitä. Meidän ihmisten solut toimivat samalla tavalla kuin yksisoluisten solu(t). Meidän hermosolut toimivat samalla tavalla, kuin esimerkiksi C. Elegans-sukkulamadon meihin nähden vaatimaton määrä hermosoluja eli 302 sellaista. Meidän primitiivisin aivojen osa eli ns. liskoaivot toimivat samalla tavoin kuin esimerkiksi liskoilla. Seuraava aivojen kehitysvaihe eli ns. nisäkäsaivot toimivat meillä kuten esimerkiksi kissoilla tai koirilla. Tunne-elämämme korreloi nimeomaan tämän aivojen osan kanssa, ja sivumennen sanoen, sen kautta elämme suuren osan aikaa. Ja sitten on ”luomakunnan kruununa” aivokuori, jollainen on toki muutamalla muullakin eläinlajilla, mutta meillä se on moninverroin monimutkaisempi.
 
Kaiken kaikkiaan nuo edellä mainitut erotteleminen, vakauden säilyttäminen ja mahdollisuuksien etsiminen sekä vaarojen välttäminen vain sattuvat olemaan alkujaankin hyvin haastavia. Kaikki luonnossa olemassa oleva on keskinäisessä yhteydessä tavalla jos toisellakin esimerkiksi sekä biologisesti aineenahdunnan kautta että fysikaalisesti materian, energian ja tilan kautta eli täydellisen erillisyyden ylläpitäminen on sanalla sanoen mahdotonta, ja itsensä erilliseksi kokeminen on täten suurelta osin harhaa, mutta sillä on tosiaan funktio hengissä säilymisen kannalta. Lisäksi, kaikki luonnossa muuttuu jatkuvasti, näin ollen myös mielikehossamme, joten henkilökohtiasen biologis-psykologisen systeemimme tasapainottaminen voi teoriassa onnistua hetkellisesti, mutta ei koskaan pysyvästi. Eikä se vaarojen välttäminenkään loputtomiin voi onnistua,vaan kuolema korjaa jokaisen elävän kehon.
 
Mutta pysytellään vielä elossa. ”Taipumukset eivät pakota meitä käyttäytymään tietyllä tavalla… mutta ne altistavat meitä tietyille käyttäytymismalleille.” (Broo 2010.) Tämä kohta ottaa itse asiassa kantaa antiikin aikoihin juurensa juontavaan klassiseeen vapaan tahdon kysymykseen, josta jokaisella filosofilla lienee mielipide, jos toinenkin. Tämä on tälläkin hetkellä kiihkeän neurotieteellisen ja mielen filosofisen keskustelun ristipaineessa. Vapaa tahto-keskustelu kiihtyi 1980-luvulla, kun Benjamin Libet teki kokeen lukien EEG-laitteella ”koekaniinien” aivosähkökäyrää. Libet halusi, nimenomaan todistaa vapaan tahdon olemassaolon, mutta päätyi kieltämään sen!

Kokelaiden tehtävänä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan taivuttaa rannettaan halutessaan, ja raportoida hetki, jolloin heissä nousee ”halu taivuttaa rannettaan”. EEG-laite osasi kertoa, että aivoissa tapahtuu ns. valmiuspotentiaali ennen koehenkilön raporttia. Tämä sai Libetin päättelemään, että meillä ei ole vapaata tahtoa omien tekojemme suhteen, koska aivot valmistautuvat liikkeeseen, ennen kuin olemme päättäneet mitään. Tämä koe on toisinnettu useaan kertaan samoin tuloksin, mutta kuten tieteessä usein se on myös falsifioitu, ja hyvin perustein. Mutta Libetin ja seuraajien alkuperäinen tuomio vapaalle tahdolle on saanut ihmeen paljon mediahuomiota, tyyliin ”tiede on todistanut, että ei ole vapaata tahtoa”. Tosin Libet itse myöhemmin kääntyi sille kannalle, että meillä on ainakin ”vapaa kielto” eli voimme olla toteuttamatta mieleemme nousevia impulsseja, joka tarjoaa ajatuksena myös työkalun tai lähestymistavan meditatiivisiin harjoituksiin.
 
Tämä em. mediahuomio on huolestuttavaa sikäli, että sosiaalipsykologiassa on tehty kokeita, joissa on annettu yhdelle ryhmälle luettavaksi tekstinpätkä, jossa kielletään vapaa tahto; toiselle pätkä, jossa myönnetään vapaa tahto; ja kolmas joilla on vapaan tahdon suhteen neutraali teksti. Ja sen jälkeen ryhmille on annettu tiettyjä tehtäviä. Näin on saatu aineistoa, jonka mukaan ihmiset, jotka ovat juuri lukeneet, ”on tieteellisesti todistettu, että vapaata tahtoa ei ole” ovat kokeen kuluessa aggressiivisempia, huijaavat helpommin, ja myös potevat harvinaisen vähän huonoa omatuntoa teoistaan. Kahden muun ryhmän käyttätymisessä taas ei ole merkittäviä keskinäisiä eroja. Yleensä vapaan tahdon kysymykset liittyvätkin olennaisella tavalla moraaliin. Tämä tekee ranteen taivutteluhalujen mittaamisesta aikalailla merkityksettömiä vapaan tahdon kannalta. Ainakin meillä kaikilla on psykologisia tahtotiloja, mutta vapaa tahto sinänsä saattaa olla illuusio.
 
Jotta voimme puhua vapaasta tahdosta, niin pitäisi ehkä ensin määritellä sanat ”vapaa” ja ”tahto”. Osa filosofeista onkin sitä mieltä, että koko käsite on absurdi, ja koko vapaan tahdon kysymys on tieteellisenä tutkimuksen kohteena pseudo-ongelma Omasta mielestänikin koko käsite on alkujaankin hieman harhaanjohtava. Sillä ei yleensä filosofiassa tietenkään tarkoiteta sitä, että kuka tahansa voi tehdä vapaasti mitä tahtoo. Esimerkiksi kohtaamme harvoin omin voimin levitoivia ihmisiä. Filosofiassa sillä yleensä viitataan siihen, että meillä on kyky tehdä harkittuja valintoja; että ainakin osasaa elämäni valinnoissa olisin voinut valita toisinkin? Moraalin lisäksi toinen vapaaseen tahtoon liittyvä mentaalinen asia on suhde determinismiin eli ”kohtalon uskoon” muodossa tai toisessa. Iso osa neurotieteilijöistä uskoo, ett toimimme fysiikan lakien ja biologisten lainalaisuuksien alla, eikä meillä ole muuta mahdollisuutta kuin toimia juuri niin kuin toimimme kunakin hetkenä. Suhteen determinismiin voi jakaa neljään pääluokkaan: A) totta, joten vapaa tahto on illuusio, B) ei totta, koska ihmisellä on vapaa tahto, C) totta, mutta ihmisellä on silti vapaa tahto ja D) ei, eikä ihmisellä silti ole vapaata tahtoa!
 
Jos Patanjalia tulkitsee samkhya-filosofian kautta, niin purusha vain seuraa passiivisena, kun ei-tietoinen fysikaalinen maailma kulkee polkuaan vääjäämättömästi, eli ei vapaata tahtoa. Mutta ei todellakaan ole sanottua, että Patanjali oli 100%:sti samkhya-seuraaja. Yksi tapa vastata vapaan tahdon kysmykseen joogan näkökulmasta on: mitä vähemmän samaistumista mieli-kehoon, sitä vähemmän tietämättömyyttä (YS II:6), sitä vähemmän ehdollistumien mukaan toimimista, ja sitä enemmän vapaan valinnan mahdollisuus tietoisuuden suuntaamisen suhteen.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti