sutra 1:46

tā eva sabījah-samādhiḥ 46

  1. Juuri nämä ovat siemenellistä syventymistä.

Tässä Patanjali viittaa neljään uppoutuneisuuden (samāpattiḥ) muotoon, joita on juuri käsitelty ja kuvailtu (I:41-44). Niihin viitataan sanalla ”siemenellinen” kahdesta syystä: Ensinnäkin, niissä kakissa syventyminen syntyy objektiivisesta ”siemenestä”, fenomenaalisesta kohteesta eli jostakin luonnon ilmiöstä – sisäisestä tai ulkoisesta, karkeasta tai hienovaraisesta. Toiseksi, siemenellinen syventyminen ei poista painaumia, mutta toki voi synnyttää elämänlaadun kannalta parempia painaumia. Näistä siemenistä nimenomaan painaumat syntyvät. Mutta ainoastaan syventyminen, jossa ei ole ”luonnollista kohdetta” poistaa painaumia (samskaara). Näin ollen, ainoastaan siemenetön syventyminen, johon päästään vielä ennen kuin tämä luku loppuu, voi suoranaisesti tuoda vapauden.

Venkateshananda (2011) huomauttaa, että jokainen siemen voi potentiaalisesti synnyttää ”mielen hälinän ja/tai kehon kiihotuksen”. Sillä hetkellä, kun tajunnassa on vain yksi siemen kerrallaan, tila on lapsenkaltainen, hän jatkaa. Mutta erona on, että ”viisas tietäjä” (sage, rishi) pyrkii tietoisesti poistamaan kaikki siemenet, vaikka välillä syntyisi kuinka suuria takapakkeja mielen hiljentämisen tiellä – kun taas lapsi jatkaa… siemenien keräämistä vielä toistaiseksi.

Mutta, mutta… nimenomaan tässä sutrassa kommentaattorit ovat hämmentyneitä: Sutrassa 17 Patanjali selkeästi puhui vitarkan ja vichāran lisäksi myös ānandasta ja asmitāsta, mutta nyt hän ei mainitse näitä kahta jälkimmäistä syventymisen muotoa sanallakaan. Tai ei ainakaan samalla sanalla; mutta seuraavassa sutrassa hän kyllä puhuu ”sisäisestä itsestä” (adhyātma), joka saattaa olla viittaus minätuntoon (asmitā)? Mutta joka tapauksessa asian käsittely ei etene ihan kaikista johdonmukaisimmalla mahdollisella tavalla, koska nyt hän yhteenvedonomaisesti julistaa juuri luetelleensa siemenelliset syventymiset.

Mutta keskitytään vielä hetki kokijaan nimeltä ”minätunto” ja kokemukseen nimeltä ”autuus”: Joka tapauksessahan nämä kaksi eli ānanda ja asmitā ovat prakritin eli luonnon ilmiöitä samkhya-filosofian mukaan. Ja niiden täytyy olla sitä sieltä hienovaraisemmasta päästä kaiken järjen mukaan; ne eivät siis missään nimessä ole karkeita kohteita. Mutta ovatko ne kohteita siinä samassa merkityksessä ensinkään kuin on tähän asti puhuttu kohteista? Nimittäin, jos apuna asian avaamisessa käyttää sutran 41 jaottelua ”kokijaan”, ”kokemiseen” ja ”koettuun kohteeseen”. Tai usein puhutaan myös tietäjästä, tietämisestä ja tiedetystä kohteesta. Modernia psykologista terminologiaa käyttääkseni puhumme siis subjektista, kognitiivisesta prosessista ja objektista. Täten, tähän asti olemme puhuneet edellisissä sutrissa (42-45) tietynlaatuisista koetuista kohteista, karkeista ja hienovaraisista objekteista.

Asmitā taas selkeästi viittaisi kokijaan, joka on meditaation kohteena vielä hienovaraisempi kuin ”nuo ulkoiset kohteet tai sisäiset ajatukset/tunteet” – kun purusha värittyy vain kokijasta on se korkein kohteellisen meditaation muoto (ks. I:41). Ja usein koemme olevamme nimenomaan asmitā; mutta Patanjali kehottaa ottamaan senkin, joka koemme olevamme meditaation kohteeksi. Sitten taas, ānanda (autuus, ilo) on luokiteltavissa selvästi ”kokemisen” alaan käyttäen tuota kolmijakoa. Eli ehkä Patanjali puhuu koetuista kohteista selkeästi erillisenä, koska kokija ja kokeminen, tietäjä ja tietäminen, ovat subjektiivisesti koettuna jo niin ”hienovaraisen hiuskarvan” eron päässä purushasta, joka on joka tapauksessa se varsinainen itse eli samalla se varsinainen kokija, joka kokee kohteet – on tietoinen kohteista.

Broo (2010) seuraa selityslinjaa, jonka mukaan ānanda ja asmitā ovat hienovaraiseen kohteeseen uppoutuneisuuden alalajeja (savicārā & nirvicārā). ”Mutta onko näillä myös kuvitelmiin sekoittuneet muotonsa?” (eli nirvicārā). Klassista kommentaattoreista Vaachaspati Mishra vastaa ”kyllä”, ja Vijnaanabhikshu puolestaan vastaa ”ei”. Broo seuraa ensimmäistä, minä taas seuraan jälkimmäistä. Broon peruste on, että sana ”autuus” ja siihen liittyvät ideat voidaan sekoittaa itse autuuteen; ja sama pätee puhtaaseen minätuntoon. Herää kuitenkin kysymys: onko silloin kyseessä autuuden tai puhtaan minätunnon kokeminen? En usko. Uskon Patanjalin viittaavaan autuudella sen luokan virtaavaan kokemiseen (syvä flow), että siinä ei koskaan ole läsnä sanallisia ajatuksia, samoin ”puhtaan minätunnon” kokeminen jo määritelmällisesti antaa viitteen tästä. Läsnä on vain puhdas minätunto, ei mitään siihen liittyviä ajatuksia. Tämä tapa ymmärtää nämä on johdonmukainen, jos ne nähdään oikeasti syvemmän tai korkeamman tason meditatiivisna syventymisen tiloina matkalla kohti itseoivallusta.

Jos minä luulen kokevani autuutta tai puhdasta minätuntoa, mutta minulla on näihin liityviä sanallisia ajatuksia, niin se on mielesäni merkki, että en varsinaisesti koe sellaista tilaa, jolle Patanaji on antanut ”arvonimet” ānanda ja asmitā. Sanat ovat vain sanoja, mutta on tiloja, joissa ei ole sanoja läsnä, ja näillekin tiloille voi silti antaa nimet. Mutta jos nämä nimet ovat mielessäni, en taatusti ole siinä tilassa sillä hetkellä. Minulla voi olla mielessäni hienovarainen kohde eli esimerkiksi ajatus tai idea autuudesta, mitä minä siis luulen sen olevan, ja siihen liityvä jonkinlainen tunne. Mutta tuo tila ei välttämättä ole se ānanda, johon Patanjali viittaa. Sen sijaan, se on savicārā eli mentaalinen heinovarainen kohde, käsite, jolle olen antanut siinä tilanteessa nimen ānanda, mikä ei tarkoita, että se on se sama tila, johon Patanjali viittasi samalla sanalla. Niin, sanat ovat vain sanoja.

PS. Iyengar (1993) puhuu tässä muista kommentaattoreista poikkeavasti kuudesta uppoutumisesta, jossa on tietynlainen logiikka, kun hän laskee autuuden ja minätunnon sutrasta 17 sutrissa 42-44 käsiteltyjen neljän tilan päälle, mutta onko se johdonmukaista koko tekstin huomioon ottaen? Lisäksi, hän puhuu myös ”aivojen, sekä tietoisten että tiedostamattomien toimintojen” pysäyttämisestä. Tässä hän tekee mielen filosofisesti virheen luomalla identeetin mielen ja aivojen välille; niin kuin, mieli ja aivot olisivat täsmälleen sama asia. Toki niiden välillä on runsaasti korrelaatiota, ja toki monen fysikalistin mielestä ne ovat sama asia. Mutta Iyengarin Vedanta-tausta huomion ottaen, en usko hänen olevan fysikalisti. Täten, mielen hiljentäminen tai pysäyttäminen ei tarkoita aivojen kaikkien tiedostamattomien toimintojen pysättämistä.

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.