sutra 2:11

dhyāna heyāḥ tad-vr̥ttayaḥ 11

Niiden toiminnat poistetaan meditaatiolla (2.11).

Tässä kohtaan on kahdenlaista tulkintaa, että puhutaanko nyt käsillä olevassa sutrassa pelkästään mielen ”tahrojen” karkeista ilmentymistä (esim. Vivekananda); vai molemmista sekä (edellisen sutran) hienojakoisista että karkeista (esim. Iyengar)? Mutta mihin tässä yhteydessä viitataan ”karkealla ja hienojakoisella”? Vivekananda on lisännyt sanan samskāra eli painauma edellisen sutran käännökseen vaikka sana ei sellaisenaan esiinnykään itse sutrassa. Eli hienojakoisella viitataan tässä mielen ”häiröiden” juureen, joka on alitajunnassamme, näin ollen meille tiedostamaton. (Ja koska kaikkien mielen tahrat perustuvat ”tietämättömyyteen”, niin voimme sanoa, että ”tietämättömyys sijaitsee tiedostamattomassa”.) Sen sijaan, nämä karkeat muodot eli taipumukset (vāsana) ja mielen liikkeet (vr̥ttayaḥ) ovat niistä kumpuavia ilmentymiä, joista olemme tietoisia – tai voimme tulla tietoisiksi – ja suoraan.

 

Useinhan puhutaan myös karkeasta ja hienojakoisesta kehosta, jolloin sanoja käytetään hieman eri merkityksessä. Tämä on yksi esimerkki, kuinka joogaterminologiassa käytetään samoja sanoja eri merkityksissä eri yhteyksissä (eri koulukunnissa). Miten nämä kaksi eri käyttötapaa nivoutuvat yhteen? Voisimme sanoa, että karkeat ja hienovaraiset mielen häiriöt voivat olla jollain tavalla juurtuneina, syöpyneinä sekä hienovaraiseen ”praaniseen” kehoon että karkeaan ”fyysiseen” kehoon, joista jälkimmäinen on joka tapauksesssa hienovaraisen kehon ilmentymä. Täten, ei siis niin, että hienovaraiset mielen tahrat ovat vain hienovaraisen kehon ”alueella” ja karkeat karkeassa materiaalissa, vaan molemmat ”tahrat” molemmissa ”kehoissa”.

 

Ensimmäisen luvun perusteella nimenomaan syventyminen (samādhi) on se keino, jolla painaumista pääsee pysyvästi eroon. Patanjali kuitenkin käyttää tässä sutrassa sanaa dhyāna, joka useimmiten käännetään ”meditaationa”. Tämän voi ottaa viitteenä, että meditaatioharjoitus-joka-ei- johda-syventymiseen voi sekin auttaa rasittavien ja energiaakuluttavien mielen liikkeiden ja haitallisten taipumusten hallinnassa, mutta on päädyttävä syventymisen tasolle, jotta niiden juuresta eli painaumista pääsee eroon.

 

Tämä voidaan tulkita toisellakin tapaa – ja ihan hyvällä syyllä, siinä tapauksessa, että tämän koko sutran tulkitsee viittavan nimenomaan sekä hienojakoisiin että karkeisiin mielen häiriöiden ilmentymisiin. Tällöin sanan dhyāna voi tulkita, kuten arkikielessä meditaatiolla tarkoitetaan eli mielen keskittymisharjoituksiin ja avoimen tietoisena pysymisen sekä erottelukykyä vahvistaviin harjoituksiin, riippumatta ”tajunnallisista tuloksista”. Patanjalillehan tässä luvussa myöhemmin alkavassa ashtanga-jaottelussa dhārana, dhyāna ja samādhi muodostavat jatkumon; joka alkaa siis keskittymisellä; mahdollisesti johtaen jatkuvaksi keskittymisen meditatiiviseksi virraksi; ja lopulta oman minuuden unohtavaksi syventymiseksi. Tällöin dhyāna on siis osa kontemplatiivista tahi meditatiivista prosessia. Mutta ensimmäisessä luvussa (I:39) herra Patanjali puolestaan käyttä dhyāna-sanaa enemmän siinä merkityksessä, kuin sanaa ”meditaatio” käytetään tänä päivänä arkikielessä. (Ashtangaan eli kahdeskaan haaraan viitaten, Bangali Baba tulkitsee asian niin, että hienovaraiset tahrat puhdistetaan ”sisäisillä haaroilla”, eli kolmella edellä mainitulla, ja karkeat tahrat taas lähtevät ”ulkoisilla haaroilla” eli niillä viidellä ensimmäisellä (ks. II:29 ja eteenpäin).)

 

Kassila (2015) on tulkinnut dhyānan tarkoittamaan sekä meditatioharjoitusta että yhtä tajunnallista tilaa, johon voi päätyä harjoituksen aikana. Tämä on sinänsä erinomainen esimerkki siitä kuinka jooga-sanastoa käytetään useammassa kuin yhdessä merkityksessä (muita vastaavanlaisia sanoja jooga, ashtanga, prana, hatha, raja, kriya, karma, jnana, purusha, atma, dharana, dhyana, brahmacharya, svadhyaya, vikalpa, ujjayi, uddiyana, nadi sodhana, shakti chalana, chakrasana jne.).

 

Joka tapauksessa, Kassila antaa esimerkin mantrameditaatiosta: keskittymisvaiheessa (dhārana) teemme ensin mahdollisesti joitakin valmistavia rituaaleja, jotka tuovat meidät länsäolevaksi tähän hetkeen, ja sitten esimerkiksi lausumme ääneen mantraa, ja keskitymme jonkin aikaa hengitykseen, kunnes alamme keskittyä mantraan mielessämme. Tällöin mieli yleensä sisältää muitakin ajatuksia; sitten huomio alkaa virtaamaan yksikohteisesti valittuun mantraan (dhyāna), eikä muita ajatuksia ole häiritsemässä. Tämä jälkeen mantra tipahtaa itsestään pois ja mieli on täysin hiljaa, joka hänen mukaansa ”tunnetaan samādhina”. Patanjalihan on selkeästi puhunut kahdesta samādhista ensimmäisessä luvussa. Sabija samādhissa meillä on keskittymisen kohde eli tässä tapauksessa mantra yksin vain ja ainaostaan tajunnasamme, jolloin oma pyskologinen minuutemmekin on unohtunut, ja tämä nimenomaan eroutksena dhyāna-vaiheeseen verrattuna. Ja sitten vasta mahdollisesti seuraa nirbija samādhi, jossa mantrakin tipahtaa pois ja on vain puhdas tietoisuus eli purusha itse läsnä vailla mitään ”katseltavaa tahi kuunneltavaa”.

 

Tähän liitty vielä yksi hieman hienosyisempi erottelu, joka on lähtöisin Vaachaspati Mishralta. Hänen mukaansa karkeat tahrat lähtevät kriyā-joogalla (ks. II:1 ja eteenpäin). Hienovaraiset tahrat lähtevät (mielen liikkeiden) ”leviämisen käänteistämisellä”, kuten hän sen ilmaisee (ks. edellinen sutra). Hariharaanandan taas puhuu samasta aiheesta ”itse-tarkkanäköisyyden” (self-discerment) meditoimisella. Maehle esittää asian helpommin lähestyttävämmällä tavalla eli puhutaan meditatiivisesta oivalluksesta, johon päädytään erottelemlla mikä on itse (tietoisuus eli purusha) ja mikä on ei-itse (maailma, mukaan lukien oma mieli-keho eli sanalla sanoen prakriti). Tämä tunnetaan tänä päivänä maailmalla termillä self-enquiry, jonka uus-nondualistinen ”liikehdintä” on popularisoinut varsin tehokkaasti.

 

Tämä lisäksi Vaachaspati Mishra (ja häntä seuraten esim. Maehle) puhuvat kolmannesta tasosta, jossa mikään maailman meditaatioharjoitus ei ole avuksi, vaan on vain odotettava, että ”se tapahtuu”, ja tämä on nimenomaan edellä mainitun kahden herran mukaan edellisen sutran ”kohderyhmä”, mutta tämä ei mielestäni ole johdonmukainen tulkinta. Koska tietoisesti aloitettu meditaatioharjoitus voi johtaa samādhiin, jota ei siis voi itsessään pakottaa, mutta joka tapahtuessaan johtaa painaumien pysyvään häviämiseen. Tämän kärsivällisyyttä vaativan prosessin voi siis aloittaa ”tieten tahtoen”; eli sille voi tehdä jotain tälläkin tasolla, mutta itse lopputavoitetta ei voi pakottaa tapahtumana. Ja tässä edellä mainitut herrat menevät mielestäni sekaisin, sanoessaan, että ”hienovaraisille tahroille ei voi tehdä mitään”.

 

Toki oma lukunsa on sitten se, että niin kauan kuin mielikeho on elossa, siinä on joitakin taipumuksia, (vāsana), ja ne katoavat lopullsesti vasta mielikehon kuollessa viimeistä kertaa kyseessä olevan purushan kohdalla. Mutta tässä ei mielestäni puhuta (pelkästään) tällaisesta – kaivalya on kyllä neljännen luvun aihe ja nimi, mutaa ei siitä sen enempää tässä.

 

Broon mielestä Raamaanandna Sarasvatin vaatteidenpesu-vertaus on hyvä, jonka voi nähdä analogisena edellisen kappaleen kolmijaon kanssa. Vertauksen mukaan pahimmat liat poistetaan ravistelemalla tai huuhtelemalla (toiminnan jooga); tämän jällee vaate pestään pesuaineella (”meditatiivinen” jooga); ja jotta estettäisiin vaatetta likaantumasta uudestaan sen on ”tuhottava” (taantumisella). Tässä vertauksessa on ongelmana taas tuo tuhoamisen tuominen kuvaan turhaan. Self-enquiry-näkökulmasta vaatetta (eli mielikehoa) ei tarvitse tuhota, riittää kun, pesijä tajuaa omakohtaisesti, että hän ei ole tuo vaate! Patanjalin filosofian mukaan mielen voi muuttaa täysin sattviseksi, ja voimmee saavuttaa täydellisen purushaan samaistumisen tilan, jolloin mieleen ei enää ”tartu” uusia painaumia. Vyaasa käyttääkin pesuvertausta puhuen vain karkeiden tahrojen ”esipesusta” ja hienovaraisten tahrojen vaatimasta ”erittäin likaisen pyykin ohjelmasta” – tosin käyttämättä juuri noita ilmiasuja – mutta ilman ”tuhoamista”, joka on mielestäni terveellisempi vertaus.

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.