sutra 2:13

sati mūle tad-vipāko jāty-āyur-bhogāḥ 13

Kun juuri on olemassa, siitä seuraa syntymä, elinaika, kokemukset (2.13).

Broo (2010) kirjoittaa, että kaikki Intian kuusi klassista filosofista koulukuntaa hyväksyvät ”karman lain”. Laajentaisin ja tarkentaisin tuota, että eivät pelkästään hindulaisuuden kuusi klassista koulukuntaa (vedānta, mimāmsa, sāmkhya, yoga, nyāya, vaishesika), joihin Broo viittaa, vaan myös buddhalaisuus ja jainalaisuus, joita myös voi hyvällä syyllä pitää intialaisina ”klassisina koulukuntina” (ks. esim. Ranganathan 2008; Radhakrishnan 2008), ovat karman lain kannalla – ”intialaisista koulukunnista” puhutaan tavan takaa liikaa hindulaisten linssien läpi.

 

Juuri” viittaa tässä pohjimmiltaan painaumiin; ja Hariharaananda tarkentaa, että nimenomaan ”mielen tahraisiin” painaumiin, joiden alkulähteenä on tietämättömyys, joka aina ennen pitkää tuottaa kärsimystä. Näin siinäkin tapauksessa, että tekojen vaikutukset olisivat päällisin puolin hyviä. Tässä nivoutuukin monta asiaa elimellisesti yhteen ja voisimme sanoa, että tietämättömyyden lakkauttaminen on painaumien lakkauttamista on karman vastavaikutusten lakkauttamista on kärsimyksen lakkauttamista. Sekä joogassa ja aivan eritoten buddhalaisuudessa kärsimyksen lakkauttaminen on keskeisessä asemassa meditatiivisissa pyrkimyksissämme. Buddhalainen termi ”nirvana” voidaankin kääntää suoraan mm. sanalla ”lakkauttaminen”, vaikka se puhekielessä onkin alkanut tarkoittamaan jonkinlaista ”ekstaattista tilaa”.

 

Eri kommentaattorit käsittelevät tässä ja edellisessä sutrassa termejä samskāra (painauma), vāsana (taipumus) ja karmāsya (tekojen vastavaikutus) hyvinkin toisistaan poikkeavalla tavalla. Otan kaksi esimerkkiä: Iyengarin (1993) mukaan samskārat kerääntyvät meille tässä elämässä jättäen alitajuiset jälkensä; kun taas vāsanat ovat alitajusia jälkiä menneistä elämistä, jotka tuottavat meille nautinnollisia kokemuksia tai tuskaa ja epätyytyväisyyttä. Hariharaananda Aaranya (1983) taas on piirtänyt edellisen sutran kohdalle monimutkaisen 7-portaisen kaavion, jossa lähtökohtana samskāra. Nämä painaumat voivat tietämättömyyteen pohjautuessaan tuottaa tekojen vastavaikutuksia (karmāsya, joiden alla kaaviossa ”hyveet” ja ”paheet”) tai ”vāsanoita”, joiden alla kaaviossa ovat tämän sutran syntymä, elinaika ja kokemukset. Hänen ajatuksenjuoksuaan on tässä asiassa tosi vaikea seurata, koska samalla sivulla hän kirjoittaa, jotain jonka voi nähdä oleva ristiriidassa kaavion kanssa. Tekstin perusteella taas hänen mukaansa mm. vāsanat ovat alitajuisia ja latentissa tilassa, ollen näin tuottamatta itsessään mitään tuloksia… Ainoa asia mistä pystyn hänen selostuksessaan saamaan johdonmukaista selkoa on, että samskārat, jotka kantavat hedelmää tässä elämässä ovat karmāsyan ja vāsanan muodossa, ja ne yhdessä tuottavat syntymän, elinajan ja kokemukset.

 

Jos ”taipumus” on hyvä suomennos sanalle vāsana (Broo 2010), niin silloin sekin on jotain, josta voi tulla tietoiseksi, ja joka itsessään myös tuottaa kokemuksia. Sanskritin sanakirjani mukaan vāsana tarkoittaa: causing or allowing to dwell, thought of, desire for, dwelling in the mind. Tämä viittaisi siihen, että vāsana ei ole itsessään pelkästään alitajuinen, vaan tulee esille nimenomaan käyttäytymistaipumuksina, joista voi tulla hyvinkin tietoiseksi, ja joihin voi vaikuttaa. Broo kirjoittaa, että ”taipumukset” ovat ongelmallisia vapaalle tahdolle seuraten Hariharaanandaa. Taipumukset eivät tee vapaata tahtoa mahdottomaksi. Vapaa tahtohan ei tarkoita kykyä tehdä ”mitä lystää” jokaisena elämänsä hetkenä. Filosofisessa keskusteluissa sillä viitataan kykyyn tai mahdollisuuteen ainakin osan aikaa tehdä tietoisia valintoja. Tähän esimerkiksi perustuu tällä hetkellä trendikäs mindfulness. Taipumukset tekevät aidosti vapaiden valintojen tekemisestä haastavampia kyllä, mutta mindfulness-tutkimus antaa ”osviittaa”, että voimme valinnoillamme vaikuttaa itsessään taipumuksiimme, ja muokata niitä pikkuhiljaa (ks. esim. Jeffrey Schwartzin työ).

 

Meidän virallinen alkuperäinen” sutrakommentaattorimme Vyaasa on kirjoittanut tähän yhden pisimmistä kommenttaareistaan (ehkä pisimmän; en jaksa alkaa tarkistamaan). Tämäkin uskoakseni heijastelee ensinnäkin sitä kuinka monimutkainen ja vaikeasti ymmärrettävä tämä karma-asia on; ja toisaalta sitä kuinka eri filosofiset koulukunnat ovat kiivaasti keskustelleet karman lain yksityiskohdista? Tässä hän nimenomaan pohtii neljää vaihtoehtoa, joista jokaisella lienee kannattajansa: Tuottaako jokainen teko yhden uuden lisäsyntymän tai peräti useampia lisäsyntymiä? Tuottaako useamman teon yhteistulos yhden syntymän vai peräti useampi syntymä samasta tekojen sikermästä?

 

Vyaasa hylkää nuo kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa, koska silloin meillä ei olisi mitään mahdollisuutta puhdistaa ”karmista taakkaamme”; koska jokainen teko yhdessä elämässä tuottaisi vähintään yhden uuden syntymän! Ja Vyasan mukaan se myös synnyttäisi toivottomuuden tunteen ”henkisellä tiellämme”. Tästä yksi variaatio on varsin yleinen tiibetin-buddhalaisessa traditiossa eli elämän viimeinen ajatus tai ”alitajuinen mielentila” saattaa yksinään tuottaa esimerkiksi syntymän eläimenä – vaikka olisi tehnyt kuinka hyviä tekoja ”tässä elämässä” – jos vain tuo viimeinen ajatus tai mielentila on riittävän voimakas ja eläimellinen. Tiibetin-buddhalaisuudessa yleensäkin annetaan iso painoarvo sille mitä taphtuu kuoleman hetkellä ja sen jälkeen. Heillähän on kuuluisa klassikko ”Kuoleman kirja” manuaalina tästä aiheesta. Vyaasa ei kuitenkaan ole tuollaisen ajatuksen kannalla, vaan pitää sitä hieman yksinkertaistuksena.

 

Vyaasa hylkää puolestaan ajatuksen, että ”yhden elämän tekojen sikermä” ei myöskään voi tuottaa usempaa syntymää, koska hänen mukaansa ”useampi syntymä ei voi tapahtua samaan aikaan”. Tosin nykyään on olemassa kvanttifysiikassa ns. many worlds-hypoteesi eli meistä ja maailmasta on olemassa monta versiota yhtä aikaa rinnakkaistodellisuuksina. Siinä tapauksessa se olisi mahdollista; mutta se tekee moraalin ajattelun hieman monimutkaiseksi, joten hylätkäämme se nyt ainakin tässä yhteydessä. Summa summarum, Vyaasa päätyy siis siihen, että yhden elämän tekojen sikermä tuottaa kokonaisuutena seuraavan elämän puitteet.

 

Toisaalta Vyasa toteaa kuitenkin heti seuraavassa hengenvedossa, että tekojen vaikutukset voidaan tuhota ennen kuin ne hedelmöityvät; tai ne voivat sekoittua itseään vahvempiin tekojen vaikutuksiin toisijaisina vaikuttimina; tai ne voivat jäädä kokonaan toisenlaisen voimakkaamman tekojen vaikutusten varjoon – näin ollen uinuvassa tilassa odottaen omaa puhkeamistaan kukkaan jossain tulevassa syntymässä. Joka tarkoittaisi sitä, että yhden elämän tekojen sikermä voi sittenkin vaikuttaa usempaan elämään, vaikkakaan ei samaan aikaan. Mutta se vallitseva karman toimintatapa on, että yhden elämän tekojen laadullinen summa tuottaa seuraavan elämän puitteet. (Hariharaananda puhuukin poikkeuksien olemassaolosta.) Kuten tuli todettua monimutkaista on ja karman lain tiet ovat mystiset kuten Bangali Baba toteaa!

 

Vyaasan mukaan vāsana on kuin monen elämän aikana syntynyt kalastusverkko, johon erilaiset teot ja kokemukset voivat tarttua. Hariharaandan mukaan taas vāsana on kuin pelto, jossa tekojen vaikutukset voivat itää. Joka tapausessa, vāsana-sanan merkitys ja sen suhde samskāraan ei tunnu omaavan yhtäläistä ja yleistä mielipidettä. Ja tutkimuksellisesta näkökulmasta on mielenkiintoista sinänsä, että kukaan moderni kommentaattori(kaan) ei tuo tätä esille. Esimerkkejä vāsana-sanan käännöksestä Vyaasan kommentaarista: residual (jäännös; Raama Prasada ja Bangali Baba), subconscious impression (alitajuinen painauma/vaikutelma; Woods), latency (latentti jättämä/viive; engl. P.N. Mukerji Hariharaanandan kommentaarista).

 

Niin, sitten vielä syntymä, elinaika ja kokemukset? Syntymä viittaa mihin eliölajiin syntyy; ja myös jos syntyy ihmiseksi, että mihin yhteiskuntaluokkaan syntyy. Intiassa yhteiskuntaluokat olivat perinteiesti tietysit hyvin voimakkaasti toisistaan rajatut kastilaitoksen muodossa, ja kastirajojen yli ei juurikaan hypitty. Länsimaissa toimii kuitenkin pitkälti samantyylinen mekansimi, vaikka usein piilotetummin. Täälläkin on suoranaisia luokkayhteiskuntia, ja ranskalainen sosiologi Bourdieau on osoittanut kuinka yhteiskuntaluokat uusintavat itseään eli yhetiskunnallinen asema usein periytyy vanhmmilta lapsille monimutkaisten yhteiskunnallsiten mekanismien toimesta. Pohjoismaissa tämä on ehkä lievintä, mutta täälläkin se toimii. Tosin hyvinvointi- ja tietoyhteiskunnat ovat vähentäneet tätä.

 

Elinaika taas viittaa siihen, että olemme edellisen elämän teoilla määritelleet tämän elämän pituuden, mutta esimerkiksi Hariharaanandan mukaan siihen voi vaikuttaa tämän elämän teoilla ja rutiineilla. Kokemukset viittaavat Broon mukaan nautinnon ja kärsimyksen summaan, mutta uskoisin sen viittaavan myös niihin taipumuksiin, koska ne luovat pohjan sille, minkä tyylisiä kokemuksia todennäköisimmin koemme tässä elämässä.

 

Tässä on nyt puhuttu enimmäkseen mielen ja alitajunnan suunnasta vāsanasta (tarkoitti sillä mitä hyvänsä). Menneiden elämien muistmaista tutkineen Ian Stevensonin ryhmän tutkimuksista on selvinnyt, että on ihmisiä, jotka muistavat edellisen elämän lapsina – tämä muisti pyyhkiytyy pois yleensä kuuteen ikävuoteen mennessä. Nämä ”hyvämuistiset” lapset ovat yleensä edellisessä elämässään kuolleet suht.koht. nuorina joko väkivailtisesti tai onnettomuudessa, eli ”liian nuorina kuin veitsellä leikaten”. On humattu, että jos ihminen on kuollut edellisessä elämässään esimerkiksi luodista, niin hänellä saattaa olla huomattava luomi siinä kohdassa uudessa lihallistumassaan, josta luoti on mennyt edellisen kehon sisään! Toinen näkökulma ”kehon muistiin” tulee Sadhgurulta, joka usein huomauttaa kehomme muistavan paremmin kuin mielemme. Emme ole yleensä edes tavanneet isovanhempiemme isovanhempia, mutta esi-isämme tai -äitimme nenä saattaa olla keskellä kasvojamme!

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti

 

Ps. Broo ja moni muu nostaa tässä esille klassisen sāmkhya-näkemyksen, että purushan sidonnaisuudella prakritiin ei ole alkua, mutta sillä voi olla loppu. Tämä tarkoittaisi sitä, että meillä on ääretön määrä aiempia elämiä, joka tarkoittaa potentiaaliseti ääretöntä määrää painaumia, joiden vähentäminen voi tuntua toivottomalta – lainatakseni Vyaasaa – jopa mahdottomalta.

 

Itse kuulun siihen koulukuntaan filosofeja, joiden mukaan jos jollakin voi olla loppu, sillä täytyy olla myös alku. Jos jollakin ei ole alkua, sen täytyy nähdäkseni olla ikuinen. Ja ikusiella ei voi olla loppua, koska… se on ikuinen. Näin ollen, näen loogisuudessaan uskottavampana esimerkiksi, että jokaisen (universumin) luomisen alussa, tai jossain vaiheessa sen jälkeen Absoluutista (Brahman) tai Monistisesta Korkeimmasta Olennosta (Parātman) ilmentyy ”yksilösieluja” eli tapahtuu purushan ja prakrtin sidonnaisuuden alku, jolle sitten myös voi olla loppu. Loppu.