sutra 1:22

mr̥du-madhya-adhimātratvāt-tato’pi viśeṣaḥ 22

22. Koska sekin on mietoa, keskivahvaa tai ankaraa, myös siinä on eroja.

 

Vaachaspati Mishra esittää tässä kohtaa kokonaisuudessaan yhden lauseen mittaisen kommentaarin Vyasan kommentaariin: ”Tämä selittyy itsellään, jos vain luet sen ääneen.” Tämä Vyasan kommentaari joka kuuluisi lukea ääneen kuuluu: ”Koska on mietoa, keskivahvaa ja ankaraa, on joku menetelmä ylivoimainen. Koska yksi on ylivoimainen, keskittymisen saavuttaminen on lähellä häntä, joka seuraa nopeaa menetelmää ja tekee sen miedon kiihkeästi; vielä lähempänä se on häntä, joka seuraa sitä keskivahvan kiihkeästi; ja kaikista lähimpänä se on häntä, joka seuraa sitä ankaran kiihkeästi.” (Oma vapaa käännökseni Woodsin (2007) jo englanniksi kääntyneestä versiosta.)

 

Maehle (2006) toteaa hieman lakoniseen tapaan, että ”on intialainen vapaa-ajan viettotapa luoda luokkia ja näille alaluokkia”. Iyengar (1997) toimii tästä havainnollistavana esimerkkinä, luodessaan taulukon näistä kolmesta luokasta, ja niiden kolmesta alaluokasta. Iyengar lukeekin nämä kaksi sutraa osana jatkumoa, joka on alkanut jo sutrasta 14. Hänen mukaansa tämä luokittelu, on nimenomaan tämän harjoituksen ja takertumattomuuden kuvauksen huipentuma, jolloin tässä puhutut miedot tyypitkin viittaisivat erittäin korkean tason joogeihin. Mutta tämä tulkinta ei saa tukea tietääkseni keneltäkään muulta. Pikemminkin tuo vaikuttaa yhdeltä turhalta tavalta mystifioida joogan menetelmiä ja ”oikeita” joogeja, jolloin he miedoimmillaankin, olisivat jotain ”paljon tavallisten ihmisten standardit ylittävää”. Osin tähän liittyen Broo (2010) tekee osuvan huomion, että nämä kaksi sutraa ovat osoitus, että edes Patanjalin aikana ei ollut vain yhtä ”oikeaa” joogamenetelmää, vaan sekä harjoituksia että harjoittajia oli moneen junaan jo silloin.

 

Venkateshananda (2011) toteaa lohduttavasti sutran sanomaa osuvasti tiivistäen, että jotkut saattavat olla hieman ”tylsämielisiä”, mutta hällä väliä, kaikki saavuttavat sen (keskittymisen) aikanaan.

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.