sutra 1:28

taj-japaḥ tad-artha-bhāvanam 28

28. Sen toistaminen ja merkityksen miettiminen.

Mantrameditaatio (japa), ja tässä tapauksessa sen kaikista tärkeimpänä pidetyn mantran, eli OM-tavun toistaminen tietoisena tavun merkityksestä on monien intialaisten opettajien mukaan nopea tie syventymiseen (samaadhi). Tämä on hyvä esimerkki intialaisissa opettajissa usein esiintyvästä yltiöpäisestä optimistisuudesta. Sillä kuten suurin osa mantrameditaatiota tehneistä ihmisistä on oletettavasti joutunut huomaamaan, ei sekään varsinaisesti ole aina – tai edes yleensä – nopea tapa hiljentää mieltä. Toki optimismissa on silti puolensa, ja puolensa. Joka tapauksessa, ”apinamieli” on ailahtelevainen, ja tätä ailahtelevaisuutta kehoitetaan siis hillitsemään OM-tavun avulla kolmella tavalla. Toistamista voi tehdä (1) reilusti ääntä käyttäen, (2) tai kuiskaten, (3) tai hiljaisuudessa omassa mielessään (Broo 2010).

 

Hiljaisuudessa tehtyä pidetään parhaana, mutta jos ei pysty keskittymään mantran äänettömään toistamiseen, niin silloin ääneen lausuminen (chanting) on parempi vaihtoehto. Silloin harjoittaja ainakin itse kuulee mantran, vaikka mieli olisikin toisaalla. Ja ääneen lausumisella voi olla fysiologisia terveydellisiä vaikutuksia sen luoman konkreettisestikin tunnettavan värähtelyn ansiosta. Mutta vaikka ei pystysikään parhaalla mahdollisella tavalla keskittymään, ei äänettömästi lausuttukaan ole välttämättä turhaa. Venkateshananda (2011) nimittäin huomauttaa, että kaikki harjoitukset – nekin joissa et ole onnistunut olemaan keskittynyt – ovat mahdollisesti olleet välttämättömiä, jotta olet päässyt siihen missä olet juuri nyt.

 

Maehle (2006) tekee tässä kohtaa hieman toisenlaisen kolmijaon kuin Broo. Eli (1) ääneen lausuttu, (2) äänettömästi lausuttu, ja sitten (3) pelkkä hiljaisuus, sekä ulkoinen että sisäinen, jolloin jäädään vain odottamaan, että OM palaa takaisin spontaanisti muodossa tai toisessa. Tällöin ”hiljaisuudessa omassa mielessään” muuttuu ”oman mielen hiljaisuudeksi”. Tosin voidakseen kuulla ”OM-meren” spontaanisti oman mielensä hiljaisuudessa vaatii yleensä jo hieman keskimääräistä enemmän harjoittelutaustaa. Mutta tähän on olemaassa myös helppo metodi; eli paina kätesi korvillesi, yrittäen kuulla OM veren kohinassa (Vivekanada 2010). Tämähän on mahdollista kaikkien äänten kohdalla, koska se on joka tapauksessa pohjavireenä kaikessa, mutta joissakin äänissä se on helpompi hahmottaa (ks. esim. Venkateshananda 2011).

 

Tämä Maehlen tekemä jako voi auttaa avaamaan myös siemenellisen ja siemenettömän samaadhin eroa (sabija ja nirbija). Jos ja kun aktiivisesti lausutaan mielessä mantraa, ja jos tajunnassa on tosiaankin vain OM, niin on kyseessä siemenellinen samaadhi eli on vain yksi tajunnallinen kohde. Jos taas jäädään vain hiljaisuuteen odottamaan OM-tavun spontaania nousua, ja jos ja vain jos, tajunnasssa ei ole yhtään mitään, on vain puhdas tietoisuus, on kyseessä siemenetön samaadhi. Ja jos tuo OM-tavu tulee spontaanisti ”kuulluksi”, eli subjektiivisesti koetuksi siinä hiljaisuudessa, ilman mielen aktiivista pyrkimystä sen lausumiseen niin voitaneen silti hyvällä syyllä puhua siemenettömästä syventymisen tilasta. Näin, vaikka mielessä on toki silloinkin yksi kohde eli OM. Mutta koska tämä kohde tässä tapauksessa nousee spontaanisti, samalla ollen erityinen (vrt. I:26), eli kaiken olevaisen pohjavire veedalaisen ajattelun mukaan. Täten, se on siemenetön eli ei tuota uusia painautumia.

 

Itse lausumiseen on olemassa monenlaisia ohjeita, sääntöjä ja suosituksia: O-äänne pitempi kuin M; tai M-äänne pitempi kuin O; tai molemmat yhtä pitkiä. Koko äänne juuri tietyn mittaisena; tai vaihtoehtoisesti vapaamittaisena. Hiljaisuus M-äänteen jälkeen voi myös olla olennaisen tärkeä osa äänteen ”kuulemista”; tai sitten hiljaisuutta ei mainita erikseen ollenkaan. Äänteen yhdistäminen hengitykseen, tai ilman hengitykseen yhdistämistä. Patanjali itse ei anna muita ohjeita kuin, että pysyä tietoisena sen merkityksestä. Maehle huomauttaa, että myös pranayama on hyvä hetki suorittaa japaa, jolloin mieltä käytettän laskemisen sijaan mantran lausumiseen, jolloin laskeminen tapahtuu sormilla. Niin, kuten Broo hyvästä syystä toteaa, täsmälleen sama menetelmä ei välttämättä sovi kaikille. Ja jos absoluuttinen OM on kaiken äänen pohjalla, on se myös jokaisella tavalla lausutun OM-äänteen pohjalla, eikä sille edes siinä tapauksessa voi antaa mitään ”oikeaa” mittaa tai tapaa lausua – jääköön se harjoittajien harkittavaksi ja ”Herran haltuun, Yhtä kaikki”. Venkateshananda antaa henkilökohtaisen suosikkiohjeeni: Ala lausua O-äännettä, sitten hitaasti sulje huulet. Silloin äänne itsestään muuttuu ensin muotoon U, ja sitten muotoon M. Kieliopillisesti OM-äänteen pohjalla on kolme kirjainta eli A, U jaM, mutta kun sanskritin kielessä A ja U yhdistyvät, niin syntyy O.

 

Tämän mystisen tavun ympräille on kehittynyt kaikenlaisia tulkintoja pää-Upanishadeista eli Veedojan myöhäisimmästä ja filosofisimmasta osiosta lähtien (ks. Katha-, Mundaka-, Mandukya– ja MaitriUpanishadit). Erään tulkinnan mukaan sillä on 108 eri merkitystä (ks. kuva). Venkateshanada antaa kommentaarissan yhden sanakirja-selityksen tälle ”pyhälle sanalle”: ”Se viittaa Brahmaniin, se on Jumala, se on Ylivertainen Olento, se on itse ikuisuus ja äärettömyys, se merkitsee luojaa, ylläpitäjää ja tuhoojaa.” Veedojen toisessa ajallisessa kerrostumassa (joita on yhteensä siis neljä eli 1. samhitaat, 2. braahmanat, 3. aaranykat ja 4. upanishadit) syntyi kolmijako kolmeen pääjumalaan eli luoja Brahmaa (Huom! Eri kuin em. Brahman eli Absoluutti), ylläpitäjä Vishnu ja tuhooja Shiva. Kun käytetään tätä kolmijakoa, niin viitataan Iishwaran kolmeen eri aspektiin. Hieman hämmentävää voi olla, että sitten taas, kun puhutaan hindulaisen perinteen sisällä Iishwarasta eli omni-Jumalasta jollain tietyllä nimellä niin se voi olla Vishnu, Shiva tai Shakti, mutta kukaan ei Intiassa palvo Brahmaa pääjumalanaan. Mielenkiintoistahan on, että juutalais-kristillisessä perinteessä puolestaan nimenomaan luoja-jumala on se pääjumala. Tai tosin sanoin, luojuus on yksi eniten painotettuja ”Isä Jumalan” ominaisuuksia täällä läntisessä maailmassa. Tosin Intian tantrisessa perinteessä feminiininen ”Äiti Shakti” on se luova voima – ja tämä idea on otettu myös hindulaisuuteen, jolloin veedalainen Brahmaa ja tantrinen Shakti menevät iloisesti ja luovasti sekaisin.

 

Vaikka usein sanotaan, että OM on ainoa mantra, jonka tarvitset, niin Intia on täynnä sekä lyhyempiä, pitempiä, että vielä pitempia eri jumaluuksille omistettuja mantroja. Voisikin sanoa, että OM viittaa Iishwaraan eli mystisistä mystisimpään omni-Jumalaan tai Brahmaniin eli Absoluuttiin. Sitten taas muut mantrat lähestyvät ilmentymätöntä eli ”Tuntematonta Jumalaa” (Nirguna Brahman) jonkin deevan eli persoonallisen jumaluuden kautta (Saguna Brahman). Otetaan esimerkki Smarta-perinteestä, jossa voi valita oman henkilökohtaisen palvonnan kohteen viidestä vaihtoehdosta eli Ganesha, Shakti, Shiva, Surya ja Vishnu. Osa koulukunnista, lähinnä eteläisessä Intiassa, laskee vielä Ganeshan veljen eli Shivan ja Shaktin toisen pojan Kartikeeyan mukaan kuudenneksi. Heille kaikille on olemassa 12, 24, 108 ja 1000 nimeä; ja lyhyt nimilista ei välttämättä sisälly pitempään. Joka tapauksessa, tässä heille kullekin oma suht.koht. lyhyt esimerkkimantra, jollakin lukuisista nimistä:

Ganeshaa voi kunnioittaa esim. mantralla OM Gam Ganapatayee Namahaa.

Shaktia voi kunnioittaa esim. mantralla OM Hriim Dum Durgayai Namahaa.

Shivaa voi kunnioittaa esim. mantralla OM Namah Shivayaa.

Suryaa voi kunnioittaa esim. mantralla OM Suryaaya Namahaa.

Vishnua voi kunnioittaa esim. mantralla OM Namoo Bhagavatee Vaasudeevayaa.

Kartikeeyaa voi kunnioittaa esim. mantralla OMSharavana-bhavaya Namahaa.

OM on omaksuttu myös buddhalaisuuteen, vaikka heillä ei olekan Iiswharaa eli tiibetin-buddhalaisuuden tunnetuin mantra kuuluu: OM Mani Padme Hung.

(Oma lukunsa pitemmistä mantroista on GayatriMantra, ks. kuva.)

 

Jumalan palvominen voi saada aikaan mystisiä kokemuksia. Kenties kokemukset voivat tuntua niin voimakkailta, että se saa palvojan nostamaan oman ishta deevatansaIishwaraksi eli persoonallisesta jumaluudesta – tai arkkityyppisestä energeettisestä entiteetistä – omni-Jumalaksi. Ja näin on mahdollisesti syntynyt esimerkiksi Shaivismi ja Vaishnavismi, jotka ovat hindulaisuuden kaksi vallitsevaa ”uskontoa uskonnon sisällä”.

 

Ranganathan (2008) ajattelee, että OM-mantraa lausumalla annamme Iishwaran olla opettajamme (ks. I:26).

 

Text & foto: Marko Mikkilä