sutra 1:38

svapna-nidrā jñāna-ālambanam vā 38

38. Tai kun se tukeutuu unen tai syväunen kokemukseen.

 

Iyengar (1993) tuo esille mielen tai tajunnan (citta) neljä tasoa eli ”tajuttomuus” (nidraa; eng. unconscious), alitajunta (svapna; eng. subconscious), tajuinen (jaagrataa; eng. conscious) ja ”ylitajuinen” (turiya; eng. superconscious), joista kaksi ensimmäistä ovat siis tämän sutran aiheena. Tajuttomuudella viittaan nyt syvän unen tilaan, mutta myös esimerkiksi nukutuksessa; ja miksei myös tajuttomuuteen päihteiden tai kovan päähän kohdistuvan iskun takia. Olen jo sutran 10 kohdalla tuonut esille, että nykytiedon valossa, syvässä unessakin on, tai ainakin voi olla, tietoisuus läsnä. Usein mukana kuvassa on nimenomaan joku yksinkertainen abstrakti tajunnasisältö eli kohde – toisin sanoen, ei puhdas tietoisuus ”ylhäisessä yksinäisyydessään” – mutta emme yleensä muista tätä, koska mielen toiminnoista muisti on pois pelistä. Turiya eli kirjaimellisesti ”neljäs taso” on tässä yhteydessä tuo puhdas tietoisuus. Se on koko ajan läsnä, ja ”ylitajuisesta” (superconsciousness, kuten Iyengar sen kääntää hieman mystifioivasti) voinee puhua silloin, kun on samaistunut olemaan tuo ”taso” omassa kokonaisuudessaan, joka on koko ajan läsnä, koko ajan osa sitä kokonaisuutta.

 

Koska SE on koko ajan läsnä, niin siihen myös viitatan perustellusti käsitteellä ”Todellinen Itse”. Se näkee kaikki muutokset tajuisesta eli valvetilasta, alitajuiseen eli unennäköön, ja siitä tajuttomuuteen eli syvään uneen, ja sieltä taas takaisin. Ja se myös näkee kaikki tapahtumat, mielialat ja muutokset noiden tilojen sisällä tai kestäessä.

 

Kassila (2015) on kääntänyt (täytesanoilla täydennettynä) tämän sutran muotoon: ”Mieli voidaan hiljentää myös mietiskelemällä unen tai syvän unen taustalla olevaa puhdasta tietoisuutta”. Eli hän tekee tästä sutrasta ”jnaanajoogisen” itsetutkiskelun (alkujaan aatma-vichaara, englanniksi self-enquiry; suomeksi tälle ei ole vakiintunutta termiä). Hänen tavassaan ilmaista asia piilee pieni väärinkäsityksen riski (tosin kaikessahan on tuo riski). Eli se puhdas tietoisuus on kaiken aikaa läsnä myös valvetilan ”taustalla”. Täten, kaiken aikaa voi pyrkiä tekemään tuota erottelua, jota usein myös neti-neti-harjotukseksi kutsutaan. Näin ollen, on kyseenalaista tarkoittaako Patanjali tässä nimenomaan tällaista harjoitusta koska puhuu selkeästi unesta, mutta tuo harjoitus on löydettävissä melkein aina ja kaikesta kun ”oikein ” tulkitsee – ja hyvä niin, että se tuodaan esille, ja pidetään esillä. Sehän on monien mielestä nopein tapa itseoivallukseen – koko tällä hetkellä muodikas nondualistinen satsang-perinne perustuu siihen!

 

Tällaiseen harjoitusmuotoon, tai sitä voisi myös hyvällä syyllä kutsua elämäasenteeksi, liitetään usein nimenomaan sana jnaana-jooga. Ja tuo sana jnaana esiintyy myös itse tässä sutrassa. Tämä sana käännetään yleensä ”tiedoksi”, mutta Broo (2010) käyttää tässä sutrassa sanaa ”kokemus”; luultavasti seuraten Vaachaspati Mishraa (Woods 2007), jota seuraa myös muuten sutran kommentaarissa. Yleensä kommentaattorit, jotka antavat käännöksen sana sanalta jokaiselle sutran osatekijälle erikseen antavat useita eri käännöksiä useimmista sanoista. Esimerkiksi Iyengar antaa tälle sanalle kolme: valvetila, tietoisuus, älyllinen tila; ja Ranganathan puolestaan kaksi: tieto ja ymmärrys (Huom. Ei yhtään samaa sanaa!). Broo antaa jostain syystä kullekin sanalle aina vain yhden vaihtoehdon läpi teoksensa. Ehkä siksi, että on kuitenkin aina kontekstisidonnaista, mikä sanaa sopii sutraan; mutta tämä on tosiaan usein tulkinnanvaraista. Joka tapauksessa, sinänsä subjektiiivinen kokeminen on aina tietämistä. Se mitä koen juuri nyt, niin tiedän kokevani juuri nyt; ja se onkin tavallaan ainoa asia minkä tiedän varmasti. Se olenko uni- vai valvetilassa, tai hallusinoinko, siitä en esimerkiksi voi olla ihan varma?!

 

Nondualistiset kommentaattorit kuten Venkateshananda (2011) ja Arvind Pare (Mysoressa sutrakurssilla 2016) lypsävätkin nimeomaan tästä uni- ja valvetilan hämärästä rajapyykistä asiaa sutraa kommentoidessaan. Kun näen unta, se on minulle yhtä todellisen tuntuista kuin valvetila (paitsi, jos olen kirkasunitilassa eli tiedän näkeväni unta). Näin ollen, sanovat edellä mainitut herrat: suhtaudu uneen kuin se olisi valvetila, ja suhtaudu valvetilaan kuin se olisi unta! (ks. myös Mahle 2006, joka siteeraa yhtä Patanjalin klassisista kommentaattoreista eli Vijnaanabhikshua sekä tantraa nimeltä Vijnaana Bhairava.) Ja näin onkin myös siinä mielessä, että kuten unessa kaikki näkemäsi on omaa tajuntaasi, niin samoin oikeastaan myös valvetilassa. Tämä tietokone, jolla kirjoitan, tai jolta luen tätä tekstiä, esiintyy minulle vain oma tajuntani kautta. Ja tajuntani on aina värittänyt kaikkea näkemääni ja kokemaani sekä yksilö-psykologisilla ja sosiaalis-kulttuurisidonnaisilla mausteilla että lajityypillisillä reunaehdoilla. Kuuluisa taolainen mestari Chuang-tzu kysyikin kerran: ”kun viime yönä uneksin olevani perhonen, mistä voin olla varma, että en ole nyt ihminen perhosen unessa?” Tätä ei ehkä kannata ottaa kirjaimellisesti, koska valvetiloilla on yleensä jatkuvuutta eri määrissä, kuin unitiloilla, mutta tämä havainnollistaa kyllä hyvin, että ehkä ei valvetilaakaan kannata ottaa ihan niin vakavasti ”ainoana oikeana todellisuutena”.

 

Ranganathanin (2008) mukaan unet voivat paljastaa meille mielemme painaumia (samskaara), koska unet nostavat moskaa alitajunnasta tajuntaan. (Tässä käytetään nyt alitajunta-sanaa hieman eri tavalla kuin Iyengar käytti tuossa alussa, eli alitajunnassa oleva voi aina potentiaalisesti nousta tajuntaani, mutta ei ole ”alitajuisessa tilassa” osa sitä mitä voin nähdä nyt, vaikka se toki voi vaikuttaakin käyttäytymiseeni ja reaktioihini. Eli länsimaisessa psykologiassa ja mielen filosofiassa ei unennäkemistä kutsuta ”alitajuiseksi tilaksi”, vaan muuntuneeksi tajunnatilaksi (Revonsuo 2004) – vaikka toki unet nousevat alitajunnasta.) Toisaalta hän toteaa, osuvasti, että unien yleinen outous voi auttaa meitä ajattelemaan ”laatikon ulkopuolella” eli saamaan ahaa-elämyksiä. Useista tiedehenkilöistä kerrotaankin tarinoita, kuinka he saivat jonkun läpimurtoidean unessaan. Ja eri alojen taiteilijat varmasti vielä useammin pääsevät hyödyntämään uniaan, koska heidän ei tarvitse välittää tieteen säännöistä. Onpahan jotkut joogit kuulemma (ks. Venkateshananda) saaneet myös mantran unessaan. Ja yleensäkin kaikissa ”shamanistisissa” kulttuureissa on pidetty unia korkeassa arvossa, kuten Maehle huomauttaa.

 

Vaachaspati Mishra antaa kuvauksen ”jumalvisiosta” unessa, jonka kaltaisia visioita hän kehottaa meditoimaan. Eli jos ja kun näet kauniin, inspiroivan tai ylevän unen, niin muistele sitä ja keskity siihen. Buddhalaisuuden ja Shaiva-tantran (ks. esim. Vijnaana Bhairava) parista löytyy meditaatioita, joissa voi vastaavalla tavalla käyttää myös valvetilaa hyväksi. Eli muistetaan joku hyvä tunne tai kokemus, yritetään palauttaa se tunne omaan kehoon, ja sitten keskitytään nimenomaan tuohon kehontuntemukseen. Hariharaanada Aaranya (1983) tuo tässä esille myös aiemmin mainitsemani kirkasunen yhtenä vaihtoehtona tämän sutran ”unimenetelmälle” – tiibetinbuddhalaisethan ovatkin kehitelleet tätä harjoitusmuotoa enemmänkin nimeten sen ”unijoogaksi” (en tiedä mikä on alkuperäinen termi). H. Aaranya mainitsee kahtena muuna metodina tuon nondualististen opettajien suosiman tavan ajatella uni todellisena; ja tuon suostuimman, tämän sutrantulkinnassa käytetyn, version eli univisioon keskittymisen esimerkiksi heti herättyään, jolloin se on vielä mahdollisimman tuoreena tajunnassa.

 

Vivekananda (2010), suositeltuaan tuota ”unikuvien” mietiskelemistä, lopettaa kommentaarinsa sanoilla: ”jos ei se (unen meditoiminen) onnistu sinulta, niin keskity mihin tahansa mikä sinua miellyttää”. Se onkin seuraavan sutran ydin.

Text & foto: Marko Mikkilä.